Muutosvalmentaja, jonka työn ytimessä on pysyvä muutos, hermoston säätely ja mielen valmentaminen.
Minua kiinnostaa erityisesti se, miten voimme tehdä elämässä enemmän omannäköisiä valintoja ja olla aidosti omia itsejämme vahvistamalla hermoston turvaa sekä mielen ja ajattelun taitoja.
Olen toiminut 15 vuotta yritysmaailmassa muutoksen ja kehityksen asiantuntijana. Lopulta ymmärsin, että myös minun oli aika tehdä muutos – kuunnella enemmän omia tarpeitani ja haluani ymmärtää ihmisyyttä, mieltä ja hermostoa muutoksen jarruna tai edistäjänä. Tämä kaikki johdatti minut hermoston, pysyvän muutoksen ja valmennuksen pariin.
Olen työskennellyt koko työurani muutoksen parissa. Silti olin pitkään se muutoksen ammattilainen, joka ei itse osannut muuttua. Tein paljon työtä itseni ja oman mieleni kanssa, mutta tuntui kuin olisin hakannut päätä seinään. Suoritin, miellytin ja laitoin minulle tärkeimmät asiat kerta toisensa jälkeen jonnekin sivuun.
Vähitellen aloin ymmärtää miksi: olin elänyt aina hermostollisessa hälytystilassa. Toimintaani ohjasi selviytyminen – ei omat arvot tai sisäinen suunta. Kun aloin perehtyä hermoston toimintaan ja sisäisen turvan rakentamiseen, ymmärsin, että pysyvä muutos ei synny pelkästään tahdonvoimasta. Siitä alkoi oppimatkani hermostonsäätelyn ja mielen valmentamisen maailmaan.

Työssäni yhdistyy käytännönläheisyys ja kokonaisvaltainen ymmärrys ihmisestä psykofyysisestä olentona. Autan ihmisiä vahvistamaan hermoston tasapainoa, mielen taitoja ja psyykkistä suorituskykyä, kun otamme askelia kohti tasapainoisempaa arkea ja pysyvämpää muutosta.
Valmentajana en usko pikaratkaisuihin tai siihen, että sinä olisit jotenkin lähtökohtaisesti rikki - jokainen meistä on arvokas ja riittävä jo itsessään. Uskon muutokseen, joka tapahtuu kun lähdemme tukemaan hermostoa sekä purkamaan selvitymismalleja ja ajattelumme rajoituksia, jotka saavat meidät uskomaan olevamme riittämättömiä.
Työskentelemme mielen ja hermoston parissa rauhassa ja lempeästi ja valmennusmenetelmäni perustuvat sekä keskusteluun että kehollisiin harjoitteisiin hermostonsäätelyn, muutoksen psykologian sekä tiedostamattoman mielen parissa.
Olen pohjakoulutukseltani tuotantotalouden diplomi-insinööri (2010). Kouluttautuduin 2024 kokonaisvaltaiseksi hyvinvointivalmentajaksi (int. Health Coach) ja kesäkuussa 2026 valmistun hermostonsäätelyn ammattilaiseksi eli vireysvalmentajaksi, joka on traumainformoitu ja näyttöönperustuva jatkokoulutus terveydenhuollon ja valmennuksen ammattilaisille.
Tervetuloa valmennusmatkalle kanssani!
Varaa aika maksuttomaan tapaamiseen
Kun on aika tutkia sinun askeleitasi kohti tasapainoisempaa hermostoa ja omannäköistä elämää ja arkea, keskustelen mielelläni kanssasi.
Tarjoan sinulle maksuttoman tapaamisen, jossa saat ymmärrystä tilanteeseesi ja uusia näkökulmia.
Varaa aika ja tutkitaan yhdessä mikä on seuraava askeleesi!
